maanantai 3. helmikuuta 2014

Ratkaisuyrityksiä niukkuuden asuntomarkkinoilla

Kun linkitin Facebookissa Osmo Soininvaaran blogikirjoituksen, jossa hän kannatti Talin golfkentän kaavoittamista asunnoiksi, ja ilmoitin kannattavani Soininvaaran ehdotusta, tämä linkitys poiki vilkasta keskustelua.

Vasemmistolainen tuttavani kiteytti hyvin osuvasti: poliitikot voivat ehdottaa asuntopulan ratkaisuksi jonkin sellaisen kaupunkimaankäyttötavan kaavoittamista asunnoiksi, joita omat äänestäjät eivät käytä. Vääräleukainen kovan linjan kokoomuslainen voisi ehdottaa pyöräteiden kaavoittamista, köyhä, kommunisti tai commonisti taas ihmettelee sitä, miksi yhdelle pelille varataan ekslusiivinen (ja vielä railakkaasti naurettavan alhaisella maanvuokralla subventoitu) maankäyttöoikeus Helsingissä.

Kyse on niukkuudesta. Asuntojen ja kaavoitettavan maan niukkuudesta, ja Talissa olisi sitä kaavoitettavaa maata. Ja tulisi hieno kartanomiljöö paljon nykyistä laajemman väestön käyttöön, joten kaikki voittaisivat, paitsi golfarit.

Helsingissä on kymmeniä tuhansia asuntoja tyhjillään, joten ongelmana ei ole ainoastaan asuntojen puute. Asuntoja on, mutta niitä ei ole tarpeeksi vapaana. Olen ehdottanut aikaisemminkin, että tyhjänä pitämistä pitäisi verottaa vastaavanlaisen asunnon käyvän markkinavuokran verran, ei vuokraamisesta, paitsi sitten kun pyydetään markkinahinnan ylittävää vuokraa, jolloin tämä markkinahinnan ylitys tulisi verottaa sataprosenttisesti.

Tätä toinen tuttavani kommentoi, että valtion ei pitäisi säädellä sitä, miten omaisuuttaan käyttää, ja tämä säätely sotii hänen vapausoikeuskäsityksiään vastaan. Jotta tälle käsitykselle voisi esittää tyydyttävän vasta-argumentin, pitää tarkastella oikeuksia ja arvoja, asettaa ne hierarkkisiin suhteisiin.

Golfin pelaaminen voi olla kivaa, ja ihan kivaa se onkin, satun sen tietämään, sillä olen sitä kokeillut muutamia kertoja. Omistaminenkin voi olla kivaa, vähän niinkuin vaikka hellyyden saaminen tai suklaan syönti. Hellyyttä ei kuitenkaan voi taata millään lainsäädännöllä, korkeintaan sen vastakohdan eli väkivallan voi kriminalisoida. On siis olemassa oikeuksia, joita voi korkeintaan edistää, ei taata. Jos väitän, että minulla on oikeus syödä suklaata, tämä väittämä ei kelpaa julistukseksi. Minulla on toki oikeus sitä syödä, omilla rahoillani, muiden estämättä, mutta en voi vaatia valtiolta valtiollista suklaatehdasta tai edes yhtä suklaalevyä.

Kun perustuslaissa taataan jokaiselle katto pään päälle, asunnon omistamista ei voida taata, koska tuolloin pitäisi taata jokaiselle kansalaiselle sellainen tulotaso että omistaminen olisi mahdollista, tai sitten asumisen tulisi olla kokonaan ilmaista, jolloin se kustannettaisiin kokonaan verovaroista. 

Omistaminen ei ole perusoikeus, asuminen on. Perusoikeudet ovat jotakin, joka on itseisarvoista ihmisarvoisen elämän toteutumiselle, kuten esimerkiksi asuminen. Omistaminen on väline asumisoikeuden toteutumiselle, meidän verotusjärjestelmämme sanelema käytännöllinen ratkaisutapa asumiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti