Nokittelua Palmialla

Vasemmistoliitto ja Vihreät nokittelevat toisiaan Helsingissä liikelaitos Palmian yhtiöittämisellä. Kun Vasemmisto katsoo, että Vihreät omalla vaa'ankieliasemallaan olisivat siunaamassa sen, että kaupungin palveluntuotantofirma Palmiasta oltaisiin yhtiöittämässä esimerkiksi siivoojia ja vartijoita, Vihreät taas näkee Vasemmiston vastustavan ideologisesti sellaista, jota nyt vaan ei voi EU-kilpailulainsäädännön nojalla vastustaa. Lisäksi Vihreät ovat pitäneet Vasemmiston levittämiä huhuja näiden yhtiöitettävien ammattiryhmien polkumyynnistä vähintäänkin epätarkkoina, ellei jopa virheellisinä: kun vanhoja palmialaisia koskee JHL:n työsopimus, uudet työntekijät tulevat ammattiliitto PAM:in piiriin. Eivät he siis jää heitteille. Toinen juttu sitten on, millainen on PAM:in työehtosopimus verrattuna JHL:ään.

Vasemmiston mukaan uusien työntekijöiden palkat tulevat tippumaan, esimerkiksi siivoojilla jopa 300 eurolla, mikä voi näyttää kaupungin suorittamalta heitteillejätöltä. Vihreät taas tähdentävät, että he ovat olleet vaa'ankieliasemassa varmistamassa sen, että palmialaisten työehdot eivät heikkene vaan heidän työehtosopimuksensa pysyy samana.

No, valitettavasti kyllä tätä ei voida taata. Otan esimerkin läheisesti tuntemastani kuntayhtymästä, jossa työntekijöitä ulkoistettiin pari vuotta sitten liikelaitokseen, kun kuntayhtymän piti säästää henkilöstökuluissaan.

Tämän ulkoistuksen yhteydessä työntekijöille luvattiin, että työehdot - lomat, palkkaus ja työaika - säilyvät ennallaan. Muut kyllä säilyivät, mutta työaikaa yksipuoleisesti huononnettiin, kun kaikille - myös vanhoille - työntekijöille annettiin ota tai jätä -tyyppinen valinta. Suomeksi tämä tarkoitti sitä, että kun liikelaitoksella vanhastaan työskenneillä työsopimukseen kuului myös iltatyötä, tämä saatettiin voimaan myös liikelaitokseen siirtyneille kuntayhtymän työntekijöille. Luottamustason neuvotteluissa sitten katsottiin, että toimistotyöaika voi tarkoittaa myös vuorotyötä.

Tässä tapauksessa liikelaitostuminen ei merkinnyt vanhojen työntekijöiden palkka-alea, mutta uusissa työsuhteissa sovellettiin alempaa palkkaluokkaa. Tämä käytännössä tarkoitti sitä, että liikelaitokseen palkatun uuden työvoiman kuukausipalkka oli noin 150 euroa alempi kuin sinne vanhoina työntekijöinä siirrettyjen jo lähtökohtaisestikin kehnonlainen palkka. Tilanne, jossa samalla työpaikalla on kahden kerroksen väkeä eli samasta työstä saa eri palkkaa sen mukaan, mihin tessiin kuuluu, ei sekään ole oikeudenmukainen.

Lisäksi johtamiseen ja ylipäätään ihmiskäsitykseen liikelaitoksessa liittyi paljon ongelmia, vaikka ne eivät välttämättä olisikaan työehtosopimuksien rikkomuksiksi osoitettavissakaan. Esimerkiksi siellä esiintyi lomien lyhyellä varoitusajalla perumisella uhkailua, ja työaikoihin suhtauduttiin paljon emofirmaa tiukemmin. Vartinkin myöhästyminen saattoi johtaa puhutteluun; lisäksi liikelaitoksessa jokaiselle henkilölle asetettiin henkilökohtaiset tulostavoitteet, joiden saavuttamista seurattiin ja avoimesti uhkailtiin erottamisilla, jos tavoitteisiin ei päästy. Käytännössä jokainen kollega oli häiriö ja esti omiin tulostavoitteisiin yltämisen.

Tällaisesta eivät työehtosopimukset sano mitään, eivätkä välttämättä luottamusmiehetkään, varsinkaan, jos niitä ei ole. Emofirmassa oli, mutta liikelaitoksessa ei. Onneksi sentään tässä tapauksessa kuntayhtymästä oli mahdollista hankkia itselleen luottamusmies, mutta ei vähän koulutetuilta, yli viisikymppisiltä matalapalkkaisilta naisilta tällaista oma-aloitteisuutta voi olettaa, heikossa työmarkkina-asemassa olevilta, koko ikänsä avustavissa tehtävissä toimineilta ihmispoloilta, jotka ovat tottuneet olemaan kyseenalaistamatta.

Edellämainittu esimerkki siis osoittaa, että mitä kauemmas työnantaja siirtyy pois kunnallisten luottamushenkilöiden valvonnasta, sitä suojattomampia ovat työntekijät. Siellä vallitsevat viidakon lait eli liike-elämän logiikka, mutta ei olla ymmärretty sitä, että jos henkilöstö on resurssi, tämän resurssin jaksamisesta täytyy pitää huolta muullakin kuin jumppakuminauhoilla, puffetiksi naamioiduilla sämpylöillä ja lahjussaippuoilla. Eivät siinä edes ammattiliittojen neuvottelemat työehtosopimukset auta, jos luottamusmiehetkin tulkitsevat kiistatilanteet työnantajan voitoksi. Eivät tässä ideologiat tai niillä tai niiden puutteella syyttelyt auta työntekijöitä, ovat sitten uusia tai vanhoja palmialaisia.

Jos siis lähdetään yhtiöittämään, työoloja on oikeasti valvottava, takaaminen ei riitä.