maanantai 12. syyskuuta 2016

Taharrush gamea itisläisittäin

Iltalehden saamien tietojen mukaan raskaana oleva nainen joutui eilen väkijoukon saartamaksi Itäkeskuksessa. Kuin vanha kunnon taharrush gamea, ilman suoranaista seksuaalista lähentelyä. Ilmeisesti. Vaikka jo sinänsä se, että moiseen valitaan kohteeksi nainen, jota huoritellaan, mitä muuta se on kuin naisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamista?

Varmaan meillä osataan ahdistella ja solvata jotenkin paremmin, ei-seksuaalisemmin kuin jos tekijät olisivat olleet muslimeita. Ei sentään nirrin viemisellä uhkailtu, kuten on käynyt ilmi nuoren afgaaninaisen tapauksessa, jonka perhe oli lähettänyt hänet järjestettyyn avioliittoon - Suomeen, naisen suostumuksesta viis. Nyt häntä ollaan palauttamassa lähtömaahansa, jossa hän altistuu suurelle kunniamurhan riskille, karattuaan avioliitostaan, eikä kunniamurhan uhkaa pidetä henkilökohtaisena uhkana.

Yhdet tahot siis ahdistelevat naisia, vieläpä (muslimitaustaista) maahanmuuttajanaista, Toiset tahot taas ovat ottaneet hallituksen panttivangikseen, ja ohjailleet hallituskumppaneiden suostumuksella Migrin nuiventamaan turvapaikkalinjaansa. Kolmannet tahot taas kritisoivat maahanmuuttaja(muslimi)miehiä siitä, että nämä eivät kunnioita naisen koskemattomuutta, vaan hakkaavat ja raiskailevat.

Tässä ollaan siis karkottamassa naisia oloihin, jossa heille mitä todennäköisimmin tehdään juuri sitä, jolta karkottamisen vaatijat ovat näitä naisia väittäneensä haluta suojella, ja jos suinkin ehtivät, niin mitäs nyt vielä sitten pitäisi tehdä niille naisille, jotka ovat erehtyneet jäämään Suomeen, ettei tämä vahingossakaan olisi liian "vetovoimainen". Epäileekö joku, että kyseessä olisi kolme eri tahoa?

Karkotuspäätöksen saaneesta Sodaba Alifista voi lukea klikkaamalla otsikkoa.


Näin kommentoivat vaja... eiku rajakit Iltiksen juttua. Eihän näistä uskoisi, että tahtovat tehdä toiselle pahaa. Eihän?

5 kommenttia:

  1. Mitä sekoilet, tämä nainen yritti itse tunkea järjestysmiesten läpi alueelle jonne oli pääsy vain mielenosoittajilla. Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen tuo oli.

    VastaaPoista
  2. Pääsy vain mielenosoittajilla? Voisitko avata tuota tarkemmin?

    VastaaPoista
  3. Aamun uutisten mukaan ei poliisikaan havainnut ko. tapahtumaa eikä ole saanut asiasta enempää tietoja.

    VastaaPoista
  4. Se, mitä video näytti, on vain osa totuutta. Lisää kertoo oheinen asianosaisen haastattelu: http://blogit.kansanuutiset.fi/toimittaja-testaa/itiksen-pahoinpidelty-haastattelussa-poliisi-kohteli-tylysti-media-leimasi-valehtelijaksi/

    VastaaPoista
  5. Voi lukea myös tämän: http://varisverkosto.com/2016/09/rasistit-pahoinpitelivat-musliminaisen-suomi-ensin-mielenosoituksessa/

    VastaaPoista