perjantai 28. heinäkuuta 2017

Ghettoblasterit taskussa

Hiljaisuus on arvossaan oleva suure. Ja älkää tulko minulle sanomaan, että muuta maalle, senkin suvaitsematon. On sekä esteettinen, filosofinen että tasapuolisuuskysymys, millaisella äänisaastalla täyttää oman eetterinsä. Ja toisten. Radion sentään saa aina kiinni, eikä sitä edes ole pakko kuunnella, mutta skeittareiden langattomuuksia on.

Skeittausta kannatan harrastuksena kaikin tavoin, onhan se liikuntaa ja myös sosiaalista. Mietin silti vasta-aktivismia, joutuessani pakkotuputetuksi rappia. Bluetooth on paholaisen keksintö, rappi minun on viisainta jättää kommentoimatta. Kuitenkin minulla pitäisi olla oikeus olla valitsematta se. Langattomilla kuulokkeilla äänimaisemani saastuttaminen on itsekkyyttä, jossa oma nautinto asetetaan toisen kärsimyksen edelle.

Minut kauemmin tunteneet saattanevat muistaa opiskeluaikaisen kirjoitukseni, jossa pohdin hiljaisuuden jakamista ja vastavuoroista toisen äänimaiseman kunnioittamista. Jos joku haluaisi tehdä minulle poliittista väkivaltaa, saattaisi jostakin todella hyvällä tuurilla onnistua kaivamaan sen jutun, jota ei liene sähköisenä, ja se juttu olisi saattanut tehdä Halla-ahonkin ylpeäksi, sen verran syviin vesiin siinä kauhoin. 

Pohdin kirjoituksessani filosofisilta kannoilta mm. erilaisten hyödykkeiden yhteisyyttä ja jakamisen käsitettä. Yhtenä lopputulemanani esitin, että reiluuden nimissä yhteisössä jokainen voisi vuorollaan vastata eri hyödykkeiden tuottamisesta, jos ne oletetaan yhteisiksi. Auditiivisten hyödykkeiden kohdalla tämä tarkoittaisi sitä, että jos esimerkiksi yhtenä iltana yksi asukas soitattaisi vaikkapa heavyrockia, toisena iltana toinen kuorolaulua ja kolmantena iltana kolmas asukas harjoittaisi joukkohartautta (rytmikkäästi toistettu Jesus Christ), niin neljäntenä iltana voisi olla hiljaisuuden vuoro, jos vuorollaan äänihyödyketuotannosta vastaava niin valitsisi. Hiljaisuuskin nimittäin on hyödyke.

Sanovat, että aktivismille parasta lääkettä on vasta-aktivismi. Vaikkei se neutralisoisikaan alkuperäistä liikehdintää, niin ainakin se käy performanssista. Tästä eteenpäin minut tunnetaan miehenä, joka kävelee Mahlerit taskussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti