lauantai 22. heinäkuuta 2017

Tulit sitten tänne töitä tekemään?

Matkallani kuntosalilta kotiin hakemaan rahkaa entisestä lähikaupastani, jo käydessäni sisään aistin edessäni huojuvan miehen käyskentelytavasta ja äänenkäytöstä seuraavan jollekin vaikeuksia. Minulle tuskin, olenhan sentään edes keskikokoinen, valkoihoinen, ainakin päällisesti terveenoloinen mies, eikä paidassani lue "suvakki".

Ja tulihan niitä vaikeuksia. Ennen kuin olin hädin tuskin ehtinyt astua vihanneshyllyn puolivälin kohdalle, kuulin tämän miehen löytäneen nopeasti etsimänsä, sillä sitä myytiin kassalla. Tupakkaa. Kuulin tämän miekkosen hölisevän hieman keskivertoa tummemmalle kassamyyjälle ilman että tämä oli suutaan avannut: "AI, ETTÄ TULIT TÄNNE SITTEN TÖITÄ TEKEMÄÄN. HIENO HOMMA". Kun myyjä totesi että hän tuli tänne käydäkseen armeijan, mies otti vielä toisenkin kierroksen "AI, ETTÄ TULIT TÄNNE SITTEN TÖITÄ TEKEMÄÄN. TOSI HIENO HOMMA".

Koska en ole yhtään sankarillinen luonteenlaadultani, eikä kolmen lapsen isällä, josta ei ole tappelussa mihinkään kun ranteeni taittuvat jo huitaistaessani nyrkkeilysäkkiin, ole siihen varaakaan niin en sitten saanut varoitetuksi tämän mieshenkilön seuralaisia - joita oli kolme kappaletta itse hiuksensa värjännyttä naista -  etteivät vain sattuisi tekemään tämän miehen kanssa lapsia, sillä se tulisi olemaan onnettomuus sekä heille itselleen, kanssaihmisille, puhumattakaan lapsista, joiden olisi parempi kasvaa ilman luontaisesti käsille sattuvaa miehen mallia. Kertoohan tuo sitäpaitsi jotakin karua kieltään näiden naikkosten arvostelukyvystä, että he kaikki olettivat kelpaavansa tuolle alfaurokselle, jota joku heistä toivottavasti kuljetti mukanaan, sillä en soisi sen miehen olevan tämän kummallisen nelikon se, joka auton tulisi ajamaan pois Aleksanterinkadun ja Sibelius-Bulevardin kulmaukseen jäävältä parkkipaikalta, joka sattuu olemaan paikallisen älyjäimistön kantapaikka vain siksi että sen parkkipaikan vieressä on koko maakunnan avoimena olevin ruokakauppa. Seuraavat ovat Pukkilassa ja Helsingissä.

Joillakin on sitä itseään ihan valmiiksi jo ilman vahvempien oluiden vapauttamistakin. Tulit tänne sitten hölisemään ja varta vasten nolaamaan itsesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti